Olen ehdolla kirkolliskokoukseen talven 2012 vaaleissa. Miksi vaikuttaminen tuolla kirkon ”parlamentissa” kiinnostaa, vaikka hommia on riittävästi sekä työelämässä että erilaisissa seurakunnallisissa luottamustoimissa?
Kirkolliskokouksessa voi oikeasti vaikuttaa niihin asioihin joista seurakuntatasolla voimme vain huokailla ja tuskailla: tärkeää olisi päästä muuttamaan kokonaiskirkon rakennetta ja kirkollista lainsäädäntöä avoimeen ja demokraattiseen päätöksentekoon perustuvaksi.
Seurakuntatasolla ainakin Tulkaa kaikki -liikkeen piirissä koemme, ettei kirkosta välittyvä näkemys vastaa äänestäjiemme kantaa, ei liioin omaamme. Esimerkiksi sukupuolivähemmistöjen tai naispappien syrjintä ei ole yleisen mielipiteen mukaan ollut hyväksyttävää enää vuosiin, mutta vanha meno saa jatkua, koska rakenteet sitä tukevat. Helsingissä ei juuri törmää avoimeen naispappien syrjintään, piilevänä asia tulee silloin tällöin esille. Sen sijaan sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat kirkossa kaukana siitä mitä jäsenistön enemmistö haluaisi. Tämä on vaikuttanut jo selvästi myös jäsenmäärään: varmasti kaikki kirkon piirissä toimivat ovat huolissaan jäsenkadosta, mutta osittain tämä on itse aiheutettua. Kirkko on etääntynyt nykytodellisuudesta. Tulkaa kaikki -liikkeen ja vastaavien liberaalimpien suuntausten menestys viime seurakuntavaaleissa oli positiivista, mutta seurakuntatasolla ei päätetä tärkeimmistä asioista.
Iso ongelma on myös maallikoiden asema: me luottamushenkilöt ja seurakuntien maallikkojäsenet emme ole täysivaltaisia päätöksentekijöitä. Vain kirkossa on mahdollista että sama henkilö, kirkkoherra, on sekä luottamuselimen esittelijä että sen puheenjohtaja. Tällaisessa tilanteessa pappisvalta on taattu. 2010-luvulla meitä todella yhä paimennetaan 1800-luvun malliin. Kirkko ja seurakunnat eivät näin myöskään ota vastaan ja saa kaikkea sitä tietämystä mitä nykyisissä valtavissa muutospaineissa olisi tarpeen tietää.
Siksi haluan mukaan päättämään reilumman ja avoimemman kirkon puolesta, muuttamaan myös vuosisatojen pölyisen perinteen jämähtämiä rakenteita. Kunnioitan silti aidosti kaikkea sitä hyvää, mitä kirkko tarjoaa, arvostan diakoniatyötä ja kirkon pyhää tehtävää. Se on vain tuotava 2000-luvulle, tähän maailmaan.
